Valitse alue, joka parhaiten vastaa sijaintiasi tai mieltymyksiäsi.
Tämä asetus hallitsee käyttöliittymän kieltä, mukaan lukien painikkeet, valikot ja kaikki sivuston tekstit. Valitse haluamasi kieli parhaan selauskokemuksen saamiseksi.
Valitse kielet työpaikkailmoituksille, jotka haluat nähdä. Tämä asetus määrittää, mitkä työpaikkailmoitukset näytetään sinulle.
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 19 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Tule mukaan vahvistamaan Oulun yliopiston yliopistopedagogista osaamista ja rakentamaan kanssamme tutkimusperustaista, yhteisöllistä ja vaikuttavaa opetuksen kehittämisen kulttuuria. Haemme nyt Oulun yliopiston Opetuksen tuen ja kehittämisen keskukseen (OPE) kahtatoistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin.
Opetuksen tuen ja kehittämisen keskus (OPE) käynnisti toimintansa Oulun yliopistossa tammikuussa 2025. Tuemme opetus- ja ohjaustehtävissä toimivaa henkilöstöä uran eri vaiheissa opetusarjen sujuvoittamisessa, opetusosaamisen vahvistamisessa ja opetuksen kehittämisessä. Myös opetuksen digitaaliset järjestelmät ja niihin liittyvä kehittäminen ja tuki sekä verkkokurssien ja median tuotantopalvelut ovat osa palvelukokonaisuuttamme.
Yliopiston strategian ja sitä täydentävän Yliopistopedagogisen ohjelmamme mukaisesti edistämme Oulun yliopistossa henkilökunnan opetusosaamista ja opetuksen arvostusta. Yliopistomme rekrytointiohjeen mukaisesti Oulun yliopiston opetuspainotteisiin tehtäviin hakeutuessa on suoritettava 25 op:n laajuiset yliopistopedagogiikan opinnot. Tämän jälkeen opetusosaamista voi syventää yliopistopedagogiikan aineopinnoissa sekä OPE-keskuksen tarjoaman jatkuvan oppimisen avulla.
Yliopistonlehtorina kehität Oulun yliopiston yliopistopedagogista koulutus- ja tukitoimintaa osana OPE-keskusta ja yliopistonlaajuista yliopistopedagogiikan toimijaverkostoamme. Tehtävässä yhdistyvät yliopistopedagogiikan opetus sekä opettajien ja tutkinto-ohjelmien tuki. Vahvistat henkilöstömme pedagogista osaamista, tuet opettajayhteisöjen kehittymistä ja edistät tutkimusperustaista opetusta ja opetuksen kehittämistä koko yliopiston tasolla.
Tehtäviisi kuuluu erityisesti:
Tehtävänkuvaa voidaan painottaa valittavien henkilöiden osaamisen, kiinnostuksen kohteiden sekä OPE-keskuksen kehittyvien tarpeiden mukaan.
Onnistuaksesi tehtävässä tarvitset vahvaa korkeakoulu- ja yliopistopedagogista asiantuntemusta, tutkimusperustaista ja osallistavaa työotetta sekä kykyä edistää yhteisöllistä ja vaikuttavaa opetuksen kehittämistä koko yliopiston tasolla.
Edellytämme sinulta:
Katsomme eduksi:
*) Oulun yliopiston kaikkiin yliopistonlehtorin tehtäviin edellytetään vähintään viiden opintopisteen laajuisia yliopistopedagogisia tai niihin rinnastettavia opintoja. Jokaisen yliopistonlehtorin odotetaan myös suorittavan kahden vuoden kuluessa työsuhteen alkamisesta vähintään 25 opintopistettä yliopistopedagogisia tai niihin rinnastettavia opintoja, ellei opintoja ole suoritettuna työsuhteen alkaessa.
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva alkaen 1.1.2027 (tai sopimuksen mukaan).
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolle OV06. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 4350-4750 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Jos kiinnostuit, haethan tehtäviä rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 31.8.2026. Liitä mukaan:
Valintamenettelyssä noudatetaan Oulun yliopiston rekrytointiohjeita ja siitä vastaa valmisteluryhmä. Valmisteluryhmän sopivimmiksi katsomat hakijat etenevät ulkopuoliseen asiantuntija-/vertaisarviointiin. Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Opetustaitoa arvioidaan opetusportfolion ja opetusnäytteen perusteella. Opetustaidon arvioinnista on saatava vähintään arvosana ”kiitettävä” (4/5).
Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Toivomme hakijoiksi eri taustoista tulevia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Sanna Eronen, johtaja
OPE – Opetuksen tuen ja kehittämisen keskus
[email protected]
puh. 0294484050
Soittoajat: pe 14.8. klo 9-10, to 20.8. klo 10-11 ja to 27.8. klo 13-14.
Työsopimuksen voimassaolo: Vakituinen
Oulu life, Good life – Discover the exciting opportunities that await you
Käy työnantajan sivulla